Fiiliksiä retriitiltä ja yksin matkustamisesta.

Ma 3.2.2019

Yksin matkustaminen on ollut aivan huippu kokemus. Olen tehnyt juuri sitä, mitä mieleni on halunnut minun tekevän. Ei yhden yhtä kompromissia, hiiviskelyä hiljaa toista herättämättä. Minuun on ollut helppo lähestyä ja olenkin tutustunut paljon useampaan ihmiseen, kuin yhdessä jonkun toisen kanssa matkustellessa. On ollut aikaa kuunnella omia ajatuksia ja ilo on ollut tuntea välillä myös tylsyyttä, jota suomessa en tunne koskaan. Se olisi kyllä tosi okei, nykyajan kiireisen arjen rinnalla välillä tylsistyä.

Olen myös huomannut, että yksin matkustaminen tulee selvästi kalliimmaksi, kuin yhdessä reissatessa. Taksimatkat ja majoitukset on maksettava kokonaisuudessan itse, kun ei ole ollut ketään kuluja kanssani jakamassa. Se on ollut kuitenkin sen arvoista. Ja jos kuluja haluaisi minimoida, sekin toki onnistuisi. Aina löytyy joku, joka on myös yksin, kulkemassa samaa reittiä ja varmasti halukas jakamaan niin taksimatkoja kuin huonettakin. 

Itse olen jakanut yhden taksimatkan ja se onnistui näppärästi, sen kuin avasi vain suunsa ja kyseli hieman ihmisiltä minne he olivat kentältä suuntaamassa. Huonetta en ole halunnut jakaa, koska nautin liikaa omasta rauhastani. Kuitenkin esimerkiksi tuolla Island Yogalla on myös mahdollista varata jaettu huone, dormimajoitus, joten myös budjettimatka onnistuu. 

Thaimaa on mielestäni erittäin turvallinen paikka matkustella yksin. Täällä ihmiset ovat todella ystävällisiä ja auttavat mielellään, jos on tarvis. Toki täältä löytyy varmasti myös turvattomiakin paikkoja, mutta maalaisjärki on oikein suotavaa. Itse en ole pelännyt matkani aikana vielä kertaakaan ( no okei, luolaretkellä pelkäsin myrkyllisiä hämähäkkejä :D ). Täällä on myös aina lämmin ja tämän lomani aikana ei ole satanut vielä kertaakaan (tää ei tosin tainnut liittyä tähän turvallisuuteen millään lailla:D ). 

Ensimmäiset neljä päivää retriitillä olin aivan haltioissani omasta ajastani. En osannut edes kuvitella palaavani takaisin ihmisten joukkoon, takaisin arkeen. Neljännen päivän iltana kuitenkin iski pieni kaipuu rakkaita läheisiäni kohtaan. Olen aikamoinen höpsöttelijä välillä, mutta kun on yksin, niin kellekkä sitä sitten kertoo niitä tyhmiä juttuja. Vaikka seuraahan täältä toki löytää. Täällä retriitillä on paljon yksin matkustavia, avoimia ihmisiä. Vastahan taisin myös kehuskella englannin kielentaidollani, jolla siis tosi hyvin pärjää ja hoitaa tarvittavat keskustelut. Kuitenkin tuntuu, kuin olisi aivan eri ihminen enganniksi puhuessa, on todella hankalaa olla oma itsensä ja tuoda omaa persoonaa esiin vieraalla kielellä. Näin ollen, en kauhean syvällisiä keskusteluja ole saanut aikaiseksi. Kuitenkin tätä minun pientä kaipuuta kesti ehkä sen vuorokauden, jonka jälkeen olin taas todella onnellinen yksin olemisesta. 

Retriitti antoi paljon eväitä itselleni rauhoittumiseen sekä hetkessä elämiseen. Opin myös paljon uusia juttuja joogasta ja toki myös itsestäni. Opin hyväksymään itseni ja kehoni entistä paremmin juuri sellaisena kuin olen. Arvostan itseäni jälleen asteen verran enemmän, sellaisenaan. Itseään ei saisi koskaan mitata tekemisillään tai saavutuksillaan, mitä tosiaan olen toisinaan tehnyt. Mulla on niin järjetön kilpailuvietti, nimenomaan itseäni vastaan. Rakastan haasteita ja niiden voittamista, se on vain vienyt mennessään. Nyt onkin iso haaste oppia hieman uusia tapoja, rauhoittumista, ilman että siitäkin tulisi aikataulutettua ja suoritettua. Mutta uskon, että minä pystyn siihen. 

Retriitillä osallistuin hei myös erääseen meditointi tapahtumaan illalla. Meidän tehtävänä oli vain pötköttää lattialla tunnin verran, mukavassa asennossa ja kuunnella mitä kehomme meille haluaa kertoa. Kuuntelimme periaatteessa erinlaisia ääniä (meidän jooga-ohjaajamme soitti eri soittimilla) jotka rentouttaa ja sitä kautta pääsee meditaatiossa paljon syvemmälle. En itse oikein alkuun uskonut moiseen, mutta pakko myöntää, että kokemus oli aivan sanoinkuvailemattoman mieletön. Se oli jotenkin tosi diippiä, kuinka syvään rentoutumisen tilaan ihminen voikaan päästä. Se on kokemus, mikä täytyy itse kokea, ei sitä voi sanoiksi pukea. Alla kuvassa lisää tästä : 

Tällä hetkellä olen neljättä päivää Koh Lantalla ja eilen iski hirveä kaipuu takaisin Island Yogalle. Vaikka olinkin siellä yksin, olin kuitenkin ihanien, rauhallisten ihmisten ympäröimänä. Päiväni kulki joogatuntien mukaan ja ihanaa kun oli pieniä rutiineita. Saarin oli niin ihanan rauhallinen, että kaipaan sitä tunnelmaa. Ei tämäkään saari mikään ylivilkas ole, mutta kyllä tämä on vuosien varrella kasvanut hurjasti. Paljon helpompi rauhoittua, kun kuulee vain luonnon ääniä. Rakastin myös niitä aamuja valtavasti, heräämistä auringon nousua katsellessa. Tuntin itseni joka hetki niin onnelliseksi ja kiitolliseksi. 

Koh Lanta on silti tosi kiva paikka. Täällä pääsee kuntosalille ja kiertelemään scootterilla ympäri saarta. Rannat ovat kauniimpia ja meri oikein huutaa uimaan. Sanoisinko, että vaihtelu virkistää. Vietin täällä myös muutaman päivän parin ystävän kanssa, eli ilo oli päästä rupattelemaan tutulla ja turvallisella suomen kielellä:)

Koh Lantalla taas upeat auringonlaskut <3

 Ajatukset alkavat jo ajelehtimaan hieman lauantaiaamun lähtöön Balille, sillä pääsen upeille treffeille Maxin kanssa😍 Kuin huikeeta olla yli neljä viikkoa erossa, nähdä tämän jälkeen Balilla ja jäädä sinne kahdestaan lomailemaan kolmeksi viikoksi!! Mä kaipaan niin päästä jo kainaloon nukkumaan, olla halittavana ja saa olla ja hupsutella just sellaisena Riinana mitä oon☺️