Neljä tuntia tipassa ja muuta mukavaa Koh Lantalla.
Mä tosiaan saavuin Balille lauantaina aamulla ja parasta siinä oli se, että mua oli vastassa rakas mieheni heti laukkuja odotellessa❤️ Ollaan oltu paljon reissuissa ilman toisiamme, mutta tällä kertaa 4,5viikkoa oli kyllä pisin aika mitä yli 8vuoteen yhtä jaksoisesti erillään olemista mahtuu. Aika meni nopeasti, eikä suurempia ikävän puuskia onneksi tullut. Minä nautiskelin Thaimaan lämmöstä ja uusista kokemuksista, samalla kun toinen teki sisään tunteja lomalleen, välillä 12tunnin mittaisilla päivillä. Ja toki taisi ottaa viikon loppuisin ilon irti " Kun kissa on poissa, hiiret hyppii pöydillä?" :D Joten missäpä vaiheessa sitä liikaa ikävöimään ehtisi?
Välillä mulla on ollut ikävä toki myös meidän vauvaa Benaa ja siskon tyttöä Lilliä, ne vaan on❤️
Onneks mä oon saanut kuvaterapiaa ikävään <3 Bena <3 |
Tosi vähän olen muutenkin ollut yhteyksissä Suomeen. Oon nauttinut hetkestä ja nautiskellut tästä totaalisesta irtiotosta kaikeen! Omia kuulumisiani olen jakanut instagramin stooreissa, joten niitäkään ei ole erikseen tarvinnut kaikille kertoa. Uskon ja toivon myös, että läheisilläni on siellä kaikki hyvin, vaikken kuulumisia päivittäin ole kysellytkään. Jonkin verran olen toisinaan toki kysellyt miten meidän firmalla menee, mutta siellä meidän hommia hoitaa niin rautainen mimmi ja upea tiimi UNIKissa, että luotto on 110%! Olenkin todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta🙏
Lomani joogaretriitin jälkeen oli aika bueno. Varasin aina kolme yötä kerrallaan seuraavasta majoituksesta ja viimeisenä iltana aloin pohtimaan, että minnekkäs seuraavaksi. Päädyinkin viettämään Koh Lantalla viikon ja sieltä suuntasin yhdeksi yöksi Koh Racha Yaille moikkaa mun iskän serkkua.
Mun tukka kasvaa täällä niin hirveellä vauhdilla, että kävin testaa paikallisen kampaamon ;) Onnistui loistavasti, mutta ei se kuitenkaan ihan meidän UNIKin kampaajia voittanut :D |
Mun lempi ranta Koh Lantalla. |
Käytiin poikien kanssa pienellä luolareissulla, kieltämättä oli aika jännittävä. Etenkin, kun siellä majoittui mm. myrkkyhämähäkkejä ja lepakoita! |
Aamuhengailut ja pikkuset sporttailut rannalla <3 |
Long Beach |
Koh Lantan majoituksina minulla oli 3yötä Fruit Tree Lodge, 20€/yö. Tosi ihana mökki, mukavat omistajat, ei ilmastointia eikä aamupalaa. Siellä minulla iski valitettavasti kuume ja totesin todella tarvitsevani ilmastoinnin seuraavaan majoitukseen. Ei ollut herkkua, sillä mökin sisällä oli oikeesti kuumempi kuin ulkona, eikä tuuletin kovasti viilentänyt.
Seuraava majoitus oli myös todella hyvällä sijainnilla Long Beachilla, super siistit ja melko uudet huoneet, 40€/yö. Täällä myös aivan ihanan avulias yrittäjä sekä todella mukavat aamupalan tekijät/siivoojat. Tämä hinta sisälsi myös hyvän aamupalan sekä nyt myös sen ilmastoinnin. Ranta aivan kiven heiton päässä.
Minun vatsani oli melko sekaisin siitä saakka, kun kuume lakkasi. Kaikki tuli pihalle eikä mitään tainnut juuri imeytyä. Vatsa kramppaili toisinaan todella kivuliaasti ja välillä taas ei tuntunut missään. Sekoitin päivittäin veteen elektrolyyttejä (ne toimii muutenkin aivan mielettömän hyvänä nesteyttäjänä joka päivä, näiden ansiosta välttyy sellaiselta rantsupäivän jälkeiseltä vetämättömyydeltä. Niitä myydään ihan kaupoissa sekä apteekeissa. Sakelle kiitos vinkistä:) ) joiden ansiosta koen, ettei olotilani päässyt juuri romahtamaan. Viimeisenä päivänä Lantalla olin kovasti menossa kuntosalille, kuitenkin vetämätön olo alkoi siinä vaiheessa käydä niskan päälle ja pohdin lääkärissä käyntiä. Minulla on jatkuva IFin matkavakuutus ja heillä on super näppärä Help Me-appi, jonka kautta pääsin kyselemään Suomen päästä lääkäreiltä, mitä minun kannattaisi tehdä. Kerroin oireeni ja minne olen matkaamassa seuraavaksi. Ohjeet sain lähimpään lääkäriin, jonne vakuutusyhtiöni lähetti samantien maksusitoomuksen. Todella helppoa. Ajelin scootterilla siis sinne sen kuntosalin sijaan😅 Samantien alkoi tutkimukset, ensin verikoe josta tulokset tuli viidessä minuutissa. Minulla todettiin jylläävän joku bakteeri, joka tarvitsisi antibiootit. He olisivat halunneet ottaa minut yön yli hoitoon, mutta itse koin olotilani sen verran hyväksi, että en halunnut sinne jäädä. Kompromissiksi löydettiin neljän tunnin tiputus. Sain oman huoneen, tippa käteen ja sit vaan antibiootit suoraan suoneen. Samalla minut nesteytettiin ja sain jotain lääkkeitä vatsakipuuni. Olo oli kuin uudelleen syntynyt sairaala reissun jälkeen ja jo seuraavana päivänä vatsani toimi jälleen kuin unelma.
Koh Racha Yailla majoituin Toukon luona ja päästiin vaihtaa todella pitkät kuulumiset ja fiilikset. Oli kyllä kivaa, kiitos Touko! Samalla pääsin näkemään todella upean saaren, turkoosine vesineen. Oli myös hauska seurata faraanejen touhuja, niitä siellä oli nimittäin paljon. Aamu aloitettiin snorklaamalla, sillä suoraan rannasta pääsi ihastelemaan upeaa vedenalaista maailmaa, erinlaisine kaloineen ja otuksineen.
Pe-la yön vietin sitten tosiaan lentokentällä. Lento Phuketista Bangkokkiin ja aamulla matka jatkui Balille. Siinä säästi mukavasti yhden yön kustannukset, vaikka lentokentän penkit ja kova ilmastointi ei olekkaan se parhain paikka nukkumiselle. Meitä kuitenkin odotti niin upee villa Canggussa, että mielellään nukkui välillä vähän huonomminkin😅
Tää Canggu on osoittautunut aivan huikeeksi paikaksi🙌 Ihan mielettömän vehreää, upeita ruokapaikkoja, rento meininki ja kauheesti surffareita (sinkut hoi, eli hullun komeita miehiä;) ). Tää ruoka on ollut täällä ihan super terveellistä, älyttömän hyviä smoothieita ja salaatteja sekä ravintolat todella viihtyisiä. En oikein osaa kuvailla tätä paikkaa mitenkään, mutta kuitenkin ihan erinlainen kuin Thaimaa. Täällä on mielestäni paljon siistimpää ja jengi todella koittaa välttää muovin käyttöä. Rakennukset on toki paljon uudempia ja sitä myöten myös todella siistimpiä. Katukuvasta huomaa, että kohde on selvästi nuorten suosiossa. Vaikka jengiä löytyykin kaiken ikäistä, niin keski-ikä on silti jossain varmaan 20-30v kieppeillä.
Mehän tultiin tänne sadekaudella ja otettiin se riski, että voi sataa ihan sikana tai sitten ei. Kuitenkin nämä kolme ensimmäistä päivää on osoittautunut todella upeiksi, aurinko paistaa koko päivän ja siinä neljän-viiden välillä alkaa pilvet kerääntymään ja yöllä on sitten sadellut. Käy meille :)
Mutta tosiaan, mä jatkan seuraavassa postauksessa lisää Balista. Oon saanut paljon kysymyksiä tästä meidän ekasta majoituspaikasta, joten teen siitä ihan oman juttunsa. Sen sanon, että täällä todella viihtyy😍
Aurinkoenergiaa sinne suomeen😘
Kommentit
Lähetä kommentti